Onko yrityksen muotoiluosaaminen yhtä kuin yksittäisten muotoilijoiden osaamisen summa? Tältä saattaa näyttää, jos muotoilijat työskentelevät etupäässä itsekseen eikä yhteisten toimintatapojen kehittämiseen ole tullut aihetta. Tällaisessa tilanteessa voidaan tuskin kuitenkaan puhua muotoilun strategisesta hyödyntämisestä tai yrityksen strategisesta muotoiluosaamisesta. Osaaminen kun häviää siinä samassa, kun muotoilijat kävelevät ovesta ulos.
Yrityksessä voi olla strategista muotoiluosaamista, vaikka sen palkkalistoilla ei olisi yhtään omaa muotoilijaa. Kun Apple vuonna 1980 halusi kehittää Xerox Parkissa keksitystä hiirestä massatuotantoon soveltuvan version, se otti kumppaniksi kalifornialaisen suunnittelutoimisto Ideon. Muutamassa kuukaudessa elektroniikkasuunnittelijoista, käytettävyystutkijoista, muotoilijoista sekä käyttöliittymä- ja mekaniikkasuunnittelijoista koostuva tiimi kehitti halvan ja helppokäyttöisen hiiren, joka toi Applelle mainetta tietokonesuunnittelun edelläkävijänä. Oleellista oli, että Apple tiesi millaista osaamista se tarvitsee ja mistä sitä on saatavilla. Nykyisin Applen muotoiluosaaminen tunnetaan kaikkialla.
Strategisesta muotoiluosaamisesta voitaneen siis puhua ainakin silloin, kun yritysjohdolla on (1) kyky hahmottaa, mihin muotoiluosaamista omassa yrityksessä tarvitaan (mahdolliset sovellusalueet), (2) kyky tunnistaa ja löytää sopivat osaajat ja (3) kyky integroida uusi osaaminen yritykseen niin että koko organisaatio siitä oppii.
Applen hiiri vuonna 2005
Terve ja hauska tutustua. Numeroilla merkittyihin kohtiin täytyy sanoa, että niitä ollaan todennäköisimmin lähempänä, mikäli yrityksen toimintamalliin kuuluu selkeä muotoiluvastuuhenkilö tai -organisaatio. Henk koht uskon tällaiseen inhouse-malliin enemmän kuin siihen, että toimistomuotoilu voisi ottaa yhtäläisen paikan ja aseman yrityksen strategioiden ymmärtämisessä. Pitää integroitua ymmärtääkseen. Riittävän integraatioasteen saavuttamiseen taas ei monikaan toimisto pysty eikä edes halua.
Samanlaisista syistä moni nykyaikainen sopimusalihankkija asettaa yrityksen (ison, money talks) seinien sisälle oman agenttinsa, vaikka asiakassuhde olisi toisella puolen maailmaa.
Jossain kulkee tietenkin kriittinen HR-raja. Millainen se minkäkin yrityksen kohdalla on, riippuu varmaan paljon toimialasta, ts kuinka tärkeää muotoiluosaaminen ydintoimialueella on.
Kirjoittanut: mikael | 9.11.2005 klo 13.29
Kiitos kommentista! Olen samaa mieltä. Uutta osaamista on vaikeaa lähteä rakentamaan ulkoapäin.
Olemme Jaakko Virkkusen kanssa juuri toimittamassa kirjaa muotoiluosaamisen kehittämisestä teknologiayrityksissä. Siihen tulee myös Anna Valtosen ja Petteri Kolisen kiinnostava juttu Nokian muotoiluorganisaation muutoksesta. Juttu on hyvä kuvaus siitä, millä edellytyksillä muotoilu alkaa muuttua harrastustoiminnasta itsenäiseksi osaamisalueeksi.
Kirjoittanut: Ulla-Maaria | 9.11.2005 klo 16.49
Hyvä juttu että Anna ja Petteri ovat mukana. Nokialla koetut viimeiset kymmenen vuotta on luultavasti merkittävintä, mitä nimenomaan muotoiluorganisaation kehittäminen teknologiaympäristöön on Suomessa koskaan käsittänyt. Erittäin sivistävä kokemus kaikille osallisille ja pikku hiljaa nyt sitten muillekin:)
Mutta prosessi on pahasti kesken vielä. Yksittäiset tekniset organisaatiot saattavat asennoitua muotoiluun aivan kuten kymmenen vuotta sitten. Mikähän tässä lopulta olisi se mikä on vaikeinta? Hmmm. Ehkä konseptien verifikaatioprosessi oikeaoppisine kronologioineen. Sen kunnollinen toimintaan saattaminen vaatisi täydellisen integraatioasteen R&D:n funktioiden välille. Ja oikeasti toimivan protokollan konseptin taipaleelle kohti kaupan hyllyä. Toimii miten toimii, yritys kuitenkin menestyy...enpä itse asiassa usko, että mikään muukaan suhteellisen nuoren toimialan yritys juuri valmiimpi on. Pikemmin päinvastoin.
Mutta tätä kautta kuvittelen siis löytyvän ratkaisuja noihin aikapattoihin toimintamalleihin.
Kirjoittanut: mikael | 9.11.2005 klo 22.56
En tiedä sopiiko tää enää tähän, mut yritetään linkittää. Eilen tuli töllöstä se viikon(!) mittainen Jollaksen designer-seikkailu. En voinut olla vertaamatta muutamiin hienoihin tilaisuuksiin, joita teknologiayrityksessä on päässyt kokemaan, kuten Innovation Summit-tapahtumat. Näissä tavataan kolmen päivän ajaksi kasata yhteen tutkijoita, tiedemiehiä, muotoilijoita, markkinointi-ihmisiä, kaikenlaisia asiantuntijoita. Luovia ihmisiä kaikki, kaikki muutkin kuin muotoilijat.
Tuotos on helposti mittava ja parhaat ideat saavat tutkimusrahoituksenkin saman tien. muun muassa tällaisilla keinoilla yhteisö oppii toisiltaan ja synnyttää jollain aikavälillä jotain arvokastakin. Jotain, joka tehdään ihmiselle ja tarpeeseen.
Jollaksen touhuilussa oli semmoinen designer-hörhöilyn fiilis, että oksat pois. Tuollanen julkisuus tuskin aiheuttaa ihmeempiä muotoilun integrointipaineita tuotekehitysorganisaatioissa. Kuka järjestäisi luovalle taideteollisuusväelle yhteistyöpuitteet, jossa saataisiin jotain aikaankin? Tuskin siellä aivoissa varsinaisesti vikaa on...
Ok tää oli vaan tää tapaus, jossain on varmaan tehty paremminkin. Ja tiedän, että tilaisuus oli nimenomaan teknologiayrityksen järjestämä, mutta se siitä.
Kirjoittanut: mikael | 11.11.2005 klo 10.11